Työsuojelurahaston rahoittamassa kaksivuotisessa (2020-2021) hankkeessa ”Fuusio, toimintojen keskittäminen ja identiteetti: Case Aalto-yliopisto” tutkimme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun toimintojen keskittämistä Otaniemen kampukselle. Projektimme viidennessä blogissa nostamme esiin hyvinvointiteeman.
Perinteisen tieteellisen näkemyksen valossa muutos on työn vaatimustekijä, jonka kielteisiä hyvinvointivaikutuksia voivat lievittää työn voimavaratekijät (esim. työn itsenäisyys) ja yksilöllisesti toimivat sopeutumiskeinot. Toisaalta niin sanotun positiivisen psykologian näkökulmasta on korostettu työn imua eli tarmokkuutta, omistautumista ja uppoutumista työhön. Suomalaisen työhyvinvointitutkimuksen keulakuvan Jari Hakasen mukaan ”työn imu ja työuupumus ovat käänteisessä yhteydessä toisiinsa, mutta silti erillisiä ilmiöitä” (2009, s.9).
Miksi eritellä hyvinvointia näin perusteellisesti? Siksi, että ensimmäisessä katsannossa haastattelemamme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijat- ja opettajat eivät juuri tuoneet esiin hyvin- tai pahoinvointiteemoja. Näytti siltä, että muutto ja fuusio eivät olisi heitä suuremmin liikauttaneet. Kun kuitenkin porautuu haastatteluihin ja blogissa 3 käsittelemämme autoetnografiamme tuloksiin, löytää enemmän mainintoja työn kuormittavuudesta.
Muutama vastaaja ja me tutkijat pohdimme kriittisesti nykyistä Aallon Suomessa aloittamaa, uuden yliopistolainsäädännön mahdollistamaa, akateemista neoliberalistista ideaalia. Tässä ideologisessa ilmapiirissä usean epävarman askeleen ja kiristyvien vaatimusten kurimuksessa nuoret, kunnianhimoiset tutkijat taistelevat kohti vakinaista virkaa ja yrittävät tasapainoilla perheen ja muun elämän vaatimusten kanssa. Samaan ideologiaan liittyy ”huippujen” seulominen, julkaiseminen akateemisisissä ”huippulehdissä”. Tilaa muille tieteen tekemisen tavoille ei enää akateemisesta yhteisöstä juuri löydy. Jatkossa on siis paikallaan tutkia hyvinvointia vallitsevissa akateemisissa uraputkissa.
Hyvinvointi – jopa somaattisen sairastavuuden tasolla – on liitetty tutkimuksissa myös siihen, miten oikeudenmukaisesti työntekijät ovat kokeneet, että heitä kohdellaan. Kyse on siis subjektiivisesta kokemuksesta, ei mistään eettisestä totuudesta. Muutostilanteissa oikeudenmukaisuus eli esimerkiksi osallistaminen, johdonmukaisuus, ajantasainen tiedotus ja arvostava kohtelu on todettu erityisen tärkeiksi, koska reilu kohtelu viestii siitä, että työntekijät kuuluvat muuttuvaan organisaatioon. On siis erityisen kiinnostavaa, että monissa kriittisissä puheenvuoroissa kauppakorkeakoulun muuttoprosessista tuotiin esiin oikeudenmukaisuuden puutteita muutosjohtamisessa, mutta ei hyvinvoinnin vaarantumista.
Kuormitus ei kuitenkaan ole yhtä kuin stressi ja pahoinvointi työssä. Jos voimavaratekijöitä, kuten tukea ja työn imun kokemuksia on tarpeeksi, ne kumoavat kuormitustekijät ja työ voi olla hyvinkin nautittavaa ja antoisaa. Lisäksi on syytä muistaa, että kauppakorkeakoulun muutosta oli haastattelujemme aikaan kulunut jo noin vuosi ja monet alun perin muuttoa vastustaneet olivat sopeutuneet vallitsevaan tilanteeseen. Ilmaan jää myös kysymys onko hyvinvointia syytä tarkastella aiempaa hienovaraisemmin vaihtelevana ja sosiaalisesti rakentuvana ilmiönä, jota ei aina sanoiteta haastatteluissa ja kyselyissä perinteisesti käytetyin termein. Epävarmuus ja levottomuus saattavat olla neoliberaalin akatemian uutta stressiä.
Marko Hakonen
Lähde: Hakanen, J. (2009). Työn imun arviointimenetelmä. Työn imu -menetelmän käyttäminen, validointi ja viitetiedot Suomessa. Työterveyslaitos.