Työsuojelurahaston rahoittamassa kaksivuotisessa (2020-2021) hankkeessa ”Fuusio, toimintojen keskittäminen ja identiteetti: Case Aalto-yliopisto” tutkimme Aallon kauppakorkeakoulun toimintojen keskittämistä Otaniemen kampukselle. Tässä projektimme kuudennessa blogissa nostan esiin tilojen monimuotoisen merkityksen.

Korkeimmalla abstraktiotasolla kyse on siis kampuksista, jotka muodostuvat rakennuksista ja erilaisista maa-alueista. Kampusmuutto oli Etu-Töölön kampuksella pitkään työskennelleille omaa paikkaidentiteettiä ravisuttava kokemus. Haastatteluote kuvaa tätä:

”Mä itsekin suoraan sanottuna koin, että se identiteetti linkitty jotenki tosi vahvasti siihen Etu-Töölöön siihen päärakennukseen ja niihin muihin rakennuksiin ja, ku se koulu oli ollu siellä ja munki isä on käyny kauppakorkeakoulun ja näin. Niin sit tavallaan se Etu-Töölössä oleminen oli identiteetin kannalta tosi tärkeetä.”

Tilat ovat paljon muutakin kuin kampus. Merkityksellisyyttä ja pohjaa omalle identiteetille haetaan esimerkiksi opetustiloista, työhuoneista ja kahviloista. Näissä myös tavataan opiskelijoita, kollegoja ja vierailijoita. Tiloilla on siis myös vahvasti sosiaalinen ulottuvuus.

Uusia Otaniemen tiloja verrattiin Töölöön. Töölössä oli selkeästi enemmän kokonaistilaa, useammilla omat huoneet, mutta rakennukset olivat erillään ja osin remontin tarpeessa. Otaniemessä puolestaan luotiin ”kauppisidentiteettiä” tyylikkäillä yleisten tilojen sisustusratkaisuilla, kollegoita kohdattiin useammin, mutta talo oli jo muuttohetkellä liian pieni ja omia huoneita saivat vain professorit. Huonejako korosti turhaan hierarkiaa ja avotiloissa oli häiriöitä. Huoneet olivat myös niin pienet, että moni siirtyi etätöihin jo ennen koronapandemiaa. 

Kuulimme kevään 2020 haastatteluissa laajasta kampusmuuton vastustuksesta, mutta kertomuksissa vastustus sijoittui ajallisesti ennen muuttoa. Haastattelujen aikaan eli vuosi muuton jälkeen, vastustus oli varsin laimeaa. Tuntui, että henkilöstö oli sopeutunut välttämättömän edessä. Seuraava sitaatti kuvaa tätä:

”Et mä tiedän esimerkiksi et laitosjohtaja vastusti [muuttoa] henkeen ja vereen ja mut sit se sano nyt ollaan tässä ja nyt tehään täällä hommia. Ja sitte, että ne [tilat] saatiin toimimaan. Onhan siinä jonkin verran ollu meillä sitä, et lämmöstä on valitettu ja siitä, et miten ilmastointi toimii ja näin. Mutta muuten se on aikalailla et se, ku on saatu talo toimimaan ni ihmiset on aika tyytyväisiä siihen.”

Teoreettisesti muuton vastustuksen hiipuminen on ymmärrettävää. Koska itselle merkitykselliset tilat ovat osa identiteettiä ja minäkäsitystä, olisi kestämätöntä, jos ne nähtäisiin jatkuvasti kielteisessä valossa. Ihmiset ovat luovia; uuden rakennuksen hyvät puolet määriteltiin uudelleen –paikkaidentiteetti sai tuoreen ja muuttoa tukevan sisällön. Näin vastustus lientyi ärtymykseksi pikkuasioista ja elämä jatkui.

Marko Hakonen