Työsuojelurahaston rahoittamassa kaksivuotisessa (2020-2021) hankkeessa ”Fuusio, toimintojen keskittäminen ja identiteetti: Case Aalto-yliopisto” tutkimme Aallon kauppakorkeakoulun toimintojen keskittämistä Otaniemen kampukselle. Tutkimuksemme perustuu monien Aallon eri toimijoiden haastatteluihin ja loputtomalta tuntuvaan määrään erilaisia kirjallisia ja visuaalisia materiaaleja. Meillä kaikilla on kuitenkin myös henkilökohtainen tunneside Aaltoon.
Aalto on peili
Haluamme tutkimushankkeen myötä ymmärtää aaltolaisten erilaisia identiteettejä ja niiden pohjana olevia tunteita. Haluamme ymmärtää syvällisesti uuden ja yhteisen Aalto-identiteetin muotoutumista ja sen vastavoimia ja vastarintaa.
Kurkistamme siksi nyt peiliin. Mutta voiko itseään tutkia? Vastaus on, että totta kai, jos sen tekee johdonmukaisesti ja jos tällä tavoin saa sanottua jotain, joka muuten jäisi sanomatta. Autoetnografiassa tutkija tarkastelee itseään ja omia kokemuksiaan osana jotakin tiettyä organisatorista, sosiaalista ja kulttuurista yhteisöä.
Monet autoetnografiset tutkimukset keskittyvät nykyisin akateemisen työn tekemisen ja sen mahdollisuuksien tai mahdottomuuden avaamiseen. Yliopistomaailman myllerrys on saanut monet hämilleen. Niinpä mekin teimme autoetnografisen tutkimuksen itsestämme ja Aallosta, vaikka emme varsinaisesti ole hämillämme, ainakaan enää.
Identiteetit kiinnostavat meitä. Muita ihmisiä tutkiessamme olemme havainneet, että varsin samanlaisista lähtökohdista voi syntyä erilaisia identiteettikerrostumia ja niiden yhteyksiä tunteisiin. Ne voivat johtaa mukautumiseen uuteen organisaatioon tai vastarintaan sitä kohtaan. Toisaalta erilaisista lähtökohdista käsin voi syntyä hyvinkin samanlaisia kokemuksia.
Aalto-yliopisto on hyvä tutkimuksen kohde, sillä kolmen yliopiston fuusio ja sitä seurannut toimintojen keskittäminen sai aikaan monenlaisia reaktioita. Aalto kosketti ihmisiä. Olemme kuulleet tarinoita siitä, miten Aalto ja Otaniemi kiehtovat ja sykähdyttävät – tai askarruttavat ja masentavat.
Meillä on omakohtaisia identiteetteihin ja tunteisiin liittyviä kokemuksia Aalto-yliopistosta. Olemme itse eläneet ne asiat, joita tutkimme nyt muiden kokemusten ja näkemysten kautta. Aalto-yliopisto on meille edelleen monin tavoin rakas, ja haluamme jakaa sen kanssa nämä ajatukset. Aalto on meille peili, jonka kautta voimme ymmärtää paremmin itseämme tutkijoina.
Aallosta Aallon tutkijoiksi
Ennen olimme Aalto-yliopistossa töissä. Nyt tutkimme Aaltoa ulkopuolisen silmin. Meillä on kaikilla oma suhteemme Aaltoon. Yksi meistä oli Aallossa professorina, toinen projektitutkijana ja kolmas väitöskirjan tekijänä ja tutkijatohtorina. Katsoimme ja katsomme Aaltoa erilaisten silmälasien läpi.
Professori oli pitkän linjan ”kauppislainen” ja hänelle oli ylitsepääsemättömän vaikeaa lähteä pois Töölöstä. Päällimmäiset tunteet muuttoa kohtaan olivat turhautuminen ja pettymys. Nykyisin Aalto ei enää herätä erityisiä tunteita ja yhteistyö aaltolaisten kanssa jatkuu.
Projektitutkija identifioituu ennen kaikkea sosiaalipsykologiksi ja hänelle oma tutkimusryhmä on tärkein. Otaniemi oli tuttu paikka, mutta Aalto herätti monenlaisia tunteita. Aallon myötä oma tuttu ryhmä kuihtui pois ja oman identiteetin keskeisin kulmakivi katosi. Sen jälkeen keskeisiä tunteita olivat pettymys ja tyhjyys, jotka ovat etäisyyden myötä hälvenneet.
Tutkijatohtori on teekkari, joka sivisti Aallossa itseään tekemällä yhteistyötä monien eri taustaisten ihmisten kanssa. Hän uskaltautui Töölöön töihin ennen muuttoa (takaisin) Otaniemeen, ja hänen identiteettinsä rakentuu raja-aitojen rikkomisen ja yhteistyön kautta. Hänelle jäi lämpimiä muistoja Aallosta. Se tarjosi pohjan kokeilla, kasvaa ja kehittyä. Keskeinen tunne oli vapaus, joka kantaa edelleen.
Olemme kukin tavallamme käsitelleet eromme Aallosta – ja yritämme nyt kääntää omat kokemuksemme vahvuuksiksi tutkimushankkeellemme.
Annetaan aineiston puhua
Muiden ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä tutkiessamme olemme havainneet, että eroja selittää usein asema suhteessa tutkittavaan identiteetin lähteeseen, tässä tapauksessa Aalto-yliopistoon tai sen osaan ja ihmisille tärkeisiin tiloihin ja paikkoihin. Näin on myös meidän tapauksessamme.
Identiteetit, tunteet ja paikka kietoutuvat eri tavoin yhteen meidän ja tutkittaviemme kokemuksissa. Koska olemme olleet niin lähellä Aaltoa ja meillä on sieltä tunteikkaita kokemuksia, hankkeestamme voi tulla sisäänpäin lämpiävä. Tiedostamme kuitenkin tämän riskin. Siksi löimme kortit pöytään. Lupaamme, että tästä lähtien kyse on muista, ei meistä itsestämme. Aineisto saa puhua.
Janne Tienari, Marko Hakonen ja Emma Nordbäck